Kevät lautasella -puhdista keho ja mieli



Kevään myötä luonto herää taas eloon ja valo lisääntyy päivä päivältä valaisten välillä epämiellyttävänkin paljon. Jos nurkkiin on kerääntynyt pölyä ja ikkunoihin tahroja, voi auringonvalo asettaa paineita heittäytyä suursiivoukseen. Kevään myötä koti tekisi mieli raikastaa tulevaan kesään vaaleilla sävyillä ja kehokin saisi keventyä kesään. Kaapit ovat ehkä joutuneet epäjärjestyksen valtaan ja jääkaapistakin voi löytyä pilaantuneita tuotteita. Omasta mielestä voi myös paljastua ikäviä piirteitä, talven kiire ja stressi on ehkä jäänyt päälle. Elämässä kannattaa tehdä pieni päivitys kevään aikana. Mikä on tärkeää? Miten tekoni vaikuttavat? Millaisia muutoksia voin tehdä voidakseni paremmin?

Tärkeintä kehon puhdistuksessa on tehostaa maksan toimintaa, koska maksa suodattaa kehostamme myrkyt ja kuona-aineet. Kaikkihan tietävät maksan joutuvan ylirasitustilaan liiallisen alkoholin, sokerin ja rasvan kulutuksen seurauksena. Myös munuaiset ovat tärkeässä roolissa kierrättäessään ulos kehosta nesteitä, kuona-aineita, suoloja ja esimerkiksi lääkkeiden aineenvaihduntatuotteita.

Toisille sopii täydellinen mehupaasto, mutta kevennetylläkin detoxilla saa vireyttä, energiaa ja keveyttä kehoon ja mieleen. Puhdistuskuuri saattaa auttaa laihdutuksen alkuun katkaisemalla riippuvuudet ja huonot tottumukset ruokavaliossa ja antamalla tehostartin keventymiseen. 

Jätä pois kaikki raskaat ja huonosti sulavat aineet ruokavaliosta eli lihatuotteet, maitotuotteet (juustot, maito, piimä, kerma), gluteenipitoiset viljat (ainakin vehnätuotteet, kuten pastat ja vaaleat leivät), sokerit ja alkoholi, kahvi ja muut piristeet.

Vinkki! Jos et pysty luopumaan leivästä, valitse hiivaton, hapatettu täysjyvä(ruis)leipä.



Vinkit kehon kevätpuhdistukseen:

Juo paljon raikasta vettä (jonka olet maustanut luomusitruunan mehulla)
Suosi tuoreita luomuhedelmiä ja -vihanneksia
Käytä paljon vihreitä vihanneksia ja yrttejä
Opettele ottamaan mausteet osaksi terveellistä ruokavaliota; luomukurkuma, -inkivääri ja chili ovat terveysvaikutteisia.
Salvia ja kurkuma puhdistavat maksaa
Kokeile kehoa puhdistavia villivihanneksia, chlorellaa tai vehnänorasjauhetta
Voikukka, nokkonen ja ratamo ovat puhdistavia villiyrttejä
Idut ja versot kannattaa ottaa käyttöön
Kuitupitoiset tuorepuurot esimerkiksi tattaripuuro pellavan- ja hampunsiemenillä on hyväksi suolistolle
Greippi on hyvä aamun aloitus, joka myös kuljettaa kuona-aineita kehosta
Porkkana, punajuuri ja selleri sekä inkivääri auttavat maksaa puhdistustyössä
Valkosipuli on voimakas antioksidantti ja auttaa kehoa puhdistumaan
Vihreä tee on antioksidanttipitoinen ja tehostaa nesteen poistumista kehosta, mutta on tärkeää hauduttaa se tarpeeksi viileässä vedessä n. 60-80 asteisessa ja antaa hautua viisi minuuttia, jotta terveydelle edullisia ominaisuuksia ehtii liueta veteen
Hapatetut tuotteet, kuten hapankaali ja kimchi ovat hyvä vaihtoehto suoliston hellimiseen ja ne auttavat painonpudotuksessa, autoimmuunisairauksissa ja vatsaoireissa.



Vinkit mielen kevätsiivoukseen:

Ole paljon ulkona, luonnossa, paikoissa, joissa tunnet rentoutuvasi ja voit nauttia kauneudesta
Tiedosta ajatusten vaikutus mielialaan
Tiedosta mielialan vaikutus fyysiseen hyvinvointiin
Aloita rakentamaan itsestäsi uutta kuvaa; et ehkä olekaan väsynyt, epävarma ja surullinen, jos alat nähdä itsesi uudessa valossa ja puhua itsestäsi eri tavalla
Kukaan ei estä sinua olemasta luova, iloinen ja energinen
Jos todella tarvitset enemmän unta, piristäviä asioita ja varmuutta, mieti voisitko tehdä asioita toisin
Hakeudu sosiaalisiin kontakteihin, jos pystyt ja yritä etsiä samanhenkistä seuraa
Aloita muutos itsestäsi

Liiku: valitse jokin itsellesi sopiva laji tai kokeile erilaisia lajeja oman päivittäisen tunteen mukaan. Liikunnasta saa parhaan hyödyn irti, kun se tekee itsellesi hengähdystauon arkeen. Puhdistuskuurin (detoxin) aikana lempeä, palauttava jooga tai pitkä kävely ulkona ovat parasta liikuntaa. Joogalajeja on myös fyysisempiä (astanga,hatha), jos keho alkaa kaivata jotakin enemmän. Kehoa kannattaa liikuttaa joka päivä jollakin tavalla. Stressin ja tuskanhien avulla harvoin kuitenkaan edes laihtuu, joten opettele nauttimaan erilaisista aktiviteeteista. Parempi mieliala, stressin väheneminen ja aineenvaihdunnan vilkastuminen tulevat kaupan päälle.

Puhdistuskuuria voi jatkaa 3-4 viikkoa.

Iloa kevääseen!






Kommentit

Suositut tekstit